tiistai 31. toukokuuta 2011
Mikä esine?
lauantai 28. toukokuuta 2011
Milla on mummin ilo
Siispä vietetään kesä välissä ja Millalle hauskaa Amerikan matkaa simulta halit
torstai 19. toukokuuta 2011
Rovaniemellä tapahtuu kaikenlaista
Tämän talon telkkari on yläkerrassa, sitä ei kukaan kattele, on ihanaa, kun takassa palaa tuli ja sauna lämmitetään illalla.Lapset pelaa toisella tietokoneella ja Jonna kirjoittaa kolmannella. terv.simu
lauantai 14. toukokuuta 2011
sairaalareissu
Olen potenut vuosikausia kasvojen oikean puolen ns. kolmoishermosärkyä. Viides kerta Töölön sairaalaan, jossa neurokirurgi käsitteli hermoa sähkökärjella. Olin aina välillä unessa. Kuulostaa kamalalta! Nyt oiretta poskessa on ihan vähän ja sen kanssa pystyn elämään. Tähän kipuun ei ole mitään lääkkeitä tai muuta hoitoa.
Nyt on helpottava olo ja huomenna ajelen auton illan suussa Hesan asemalle, jossa se lastataan junaan. Menen makuuvaunuun nukkumaan ja aamulla olen Rovaniemellä. Ajelen Saarenkylään, jossa nuorin veljeni pitää entistä kotitaloa.
Täällä on koivun lehti puissa, mutta Roissa tuskin hiirenkorvalla. Siispä menen ottamaan kevättä uudestaan vastaan.!
Toukokuun lopulla on ihana mennä pohjoiseen, taivas on kirkkaan sininen ja pimeä aika on lyhyt. Eikä ole sääskiä!!!
Jospa jo löytäisin korvasieniä.
Hyvää kevättä vaan kaikille, nauttikkaa jokaisesta hetkestä, niinkuin minäkin aion. Simu

perjantai 6. toukokuuta 2011
Pohjolan marjat
Lääkärisanomissa oli Henna-Maria Lehtosen väitöskirjasta seuraavanlaisia tutkimustuloksia. Neljää kotimaista marjaa sisältävä ruokavalio laski viiden kuukauden seurantajakson aikana maksan rasvapitoisuutta 23%, verrokkiryhmässä muutosta ei havaittu. Pohjoisen marjat edistävät monin tavoin terveyttä ja niiden suosiminen pohjoisen asukkaiden ruokavaliossa on suositeltavampaa kuin eksoottisten hedelmien.
Pakastaminen sekä kuivaaminen matalassa lämpötilassa säilyttää marjan bioaktiiviset yhdisteet, joten marjatuotteita on korkealaatuisessa muodossa saatavilla ympäri vuoden.
Tämänhän me tiedämme jo ennestään, mutta ei tee pahaa tietoa toistaa. Onneksi moni löytää marjat melkein kotiportilta. Lapsena Rovaniemellä kerättiin mustikat Ounasvaaran rinteiltä, hillat Napapiirin takaa ja kuivilta kankailta saatiin saavillinen survottua puolukkaa talven varalle. Eihän se helpolla siellä marja ämpäriin tullut, aina piti kilometrikaupalla kävellä ja olla metsässä sääskien syötävänä.
Näin väitöskirjaan tutustuminen saakin vanhat muistot mieleen, aivan kuin ne olisivat eilistä päivää. Kivahan se on haikailla, eiks jee. ainakin Simun mielestä!

torstai 5. toukokuuta 2011
Millan kanssa 7 tuntia
Lähdin eilen n. klo 3 tienoissa ajelemaan Kauniaisista Kehä II:sta Lauttasaareen. Se kehätie on kuin meille tehty, ei tarvitse enää ajaa tukkoista ykköstä ta kiertää keskustan kautta. Päiväkodissa esikoululaiset piirtävät kortteja äidille, hienon näköisiä piirroksia jokaisella. Paperimukeihin oli kylvetty yksi siemen jokaiseen ja nyt niissä oli kasvamassa n.6-7 cm pituinen samettiruusun taimi. Siellä on tosi kiva käydä, kaikki tuntevat minut ja alkavat heti huutaa: Milla mummi tuli!.
Olin laiskalla päällä, enkä aikonut paistaa lettuja, vaan ajoimme Sellon markettiin, tehtiin ostoksia ja käytiin syömässä ravintolassa. Milla on erittäin hyväkäytöksinen ja juttelee kaikenlaista, siis hyvää ravintolaseuraa.
Raijalle piti mennä Jupperiin, siellä on Sohvi, bernin paimenkoira, jota hän kuljetti ja hoiti lenkillä aivan itsenäisesti, kertoi Raija.
Ajoimme kotiini ja alettiin pelata korttia. Piti pelata viimeistä tikkiä, koska pelaan sitä Matinkin kanssa. Ensin Milla ei oikein osannut, mutta oppi äkkiä. Hän syytti isäänsä siitä, että isä on opettanut häntä aivan väärin, lupasi antaa huutia isälle ja opettaa pelaamaan oikein!
Aika kului äkkiä, eikä Milla kertaakaan kysynyt milloin hän pääsee kotiin. Millan nukkuma-aika on hammaspesun jälkeen kello 9. Siispäs aikataulu vähän petti. Sellaisen onnen päivän voi vain mummi kokea, siis Simu ja muut mummit.

tiistai 3. toukokuuta 2011
Mustion Linnan ja kreivitär Marie Linderin näyttelyn avajaiset.
Olin saanut kutsun Mustion Linnan kesäkauden avajaisiin. Ministeri Stefan Wallin on Marie LInderin näyttelyn suojelija ja näyttely on avoinna 4 kuukautta.
Ajelin tuulisessa, kylmässä säässä n.60 km matkan Kauniaisista Mustioon. Paikalla oli jo lehdistö, kuvaajia. Joukko kutsuttuja oli läsnä. Merkittävin mielestäni oli Pariisista tullut Monsieur Mushin-Pushkin, joka hyvällä englannin kielellä kertoi olevansa kaukaista sukua kreivitär Marie Linderille (Mushin-Pushkin). Marie oli taas Kytäjän kartanon emäntä vuosina 1861-1870 ja naimisissa Constantin Linderin kanssa.
Mukana oli myös yli 90-vuotias kirjailija Katri Lehto, joka oli julkaissut v.1985 kirjan Mariesta.
Näyttelyssä on Kytäjältä lainattu matka-arkku, joka seurasi kreivitärtä monilla Pietarin ja Euroopan matkoilla ja on erittäin arvokas ja kuluneena panee mielikuvituksen liikkeelle. Mitä kaikkea se onkaan nähnyt!
Ystäväni. Kun sää lämpenee, suosittelen käyntiä Mustiossa. Olet varmasti siellä ennenkin käynyt, mutta käy uudelleen. Olhihan Mariekin siellä eläessään karran käynyt ja nyt tulee sinne kokonaista kesää viettämään.
Uusi päivä on alkanut ja uudet kujeet. moikka Simu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)