Leenan sairaalamatka.

Nyt on kysymys lastenkirjasta, jonka on kirjoittanut Anna Tauriala ja se kertoo Leenasta ja hänen sairaalamatkastaan.Kirja on painettu v.1971, eli siitä on kulunut 41 vuotta.

Leena oli ollut monia kertoja korvalääkäri Karisen (Lauerma) vastaanotolla korvatulehdusten vuoksi.

Lopuksi päätettiin, että hänen risansa olivat syynä korvatulehduksiin ja ne pitää leikata.

Niin päätetään ottaa Leena sairaalaan leikkausta varten.

Äiti Anna on tämän kirjan kirjoittaja ja hän oli saanut sairaalan ylilääkäriltä luvan seurata Leenan matkaa sairaalassa. Anna piirsi paljon kuvia, eikä valokuvannut mitään.

Leenan risat leikattiin ja hän toipui hyvin.

Näin tällä lastekirjalla oli todellinen tausta.

Kirja julkaistiin 10 eri maassa ja se oli opastanut monia lapsia siin, mitä tapahtuu, kun joutuu sairaalaan, eikä tarvitse pelätä.

Tämän kirjan löysin omasta kirjahyllystäni eilen ja tiedän, että se on ollut monissa lapsiperheissä moneen kertaan luettu kirja.

En ollut kuullut mitään Anna Taurialasta vuosikymmeniin, kunnes löysin lehdestä kuolinuutisen vuonna 2006.Hänen monipuolinen kirjailija-kuvittaja uransa oli jatkunut pitkään Ruotsissa, jossa hän oli tullut tunnetuksi.

Matkalla mallieläkeläiseksi

Matkalla mallieläkeläiseksi
Olen nyt taas paljon viisaampi! Se johtuu tästä Hesarin kirjoituksesta. Olenkin vielä matkalla mallieläkeläiseksi, vaikka olen jo vanhus,83-vuotias.
Minusta tuli eläkeläinen 65 vuotta täytettyäni, eli rupesin saamaan eläkettä.
Jatkoin kuitenkin yksityislääkärinä työtä. Pidin vastaanottoa, leikkaisin potilaita yksityissairaalassa. Tein kaikkea, mitä lääkärin työhön kuuluu.
Sen vaiheen lopetin asteittain ja viimeksi olin vastaanotolla 73 vuotiaana, eli10 vuotta sitten.
Ei lääkärin työni siihen ole loppunut. Monet entiset potilaat soittavat minulle, kysyvät neuvoja uusista vaivoistaan, kuuntelen heitä, neuvon kenen puoleen voi kääntyä.
Seuraan tiiviisti lääketiedettä, siihen saan hyvän mahdollisuuden, kun olen Lääkäriliiton ainaisjäsen ja saan kaikki lääketieteellisen lehdet. Laajempaa tietoa itseäni kiinnostavista aiheista haen lääkäreille suunnatusta "Lääkäriportaali"-tiedostosta.
Lääkärin työssäni on mottoni aina ollut " Potilaalta ei koskaan saa viedä toivoa pois. Pieni pisarakin toivoa auttaa monessa"
Kun nyt tämä vanhenemista tutkiva sosiaaligerontologian professori Antti Karisto antaa neuvoja kirjoittajalle. Ne sopivat minullekin, kun olen vieläkin matkalla.
Edellisestä lukija varmaan huomaa, että tällä matkallani olen yhteiskunnassa ollut hyödyksi.
Tätä hyödyksi olemista ei olekaan nyt keksitty, se on kunkin mallieläkeläisen omaa matkan tekoa,
Olin v2000 Hgin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnana promootiossa. Siellä promovoitiin kaksi lastani ja miniäni monien muiden muassa.
Säveltäjä Einojuhani Rautavaaran tekstiä siteeraan:
Matka on niin pitkä. Se käy yli tasangon,tulee kukkulalle. Kun katsot taaksesi, et edes sieltä näe joukon loppupäästä.
Matka on niin pitkä, ettei sen päämäärää voi enää muistaa vanhus vierelläsi, aavistaa lapsi takanasi.
Kuitenkin, kun sitten kerran väsyt , kun on aika, jolloin ruumiisi ei enää usko illuusiolle alttiiksi hengen päämäärään ja pettää.
- kun silloin vaivut alas tiehen, kivun vihloessa, näön sammuessa, kouran tarttuessa puunjuureen ja kiveen, jaksmatta nostaa
- jalat kiiruhtavat ohitse, silmät vilkaisevat tuntematta. Tapahtuma on vain osa tietä, jokapäiväinen ja luonnollinen.
Jos siis tunnet kädet ympärillä, virvoittavan veden kasvoilla, varman, rauhallisen äänen.
Luottamus ja usko matkaan, tiehen palaa takaisin, ruumiisi läsnäolo paranee, jaksat uudelleen.
- ja ymmärrät jo päämäärän, suunnan, tarkoituksen:
Että kenties kulkeminen, matka on tarkoitettu käden ojennukseen, auttamiseen, tukeen, parantamiseen.
Siinä onkin elämän matkan kaava!
Riittääkö psyyken notkeuden ylläpitämiseksi, kun kävin Hgin yliopistossa vanhan Ruotsin kielen kurssilla.?
Yhdistystoiminta ei ole koskaan ollut minun juttuni. Nyt käyn kolmen yhdistyksen tilaisuuksissa, mutta en aina.
Kumpi olisi parempi? Minulla nimikkovanhus vai minä jonkun nuoren?
Nuorekkuus on luonteen piirre, joku voi olla vanhus jo viisikymppisenä.
Koska olen nuorekkaasta päästä oleva vanhus, teen ruokani itse, ajan autoani, hoidan taloutesi.
Ravintolaa en halua perustaa, mutta haluan luoda läheisteni tai ystävieni kanssa ruokapiirin tainnut käsityöpiirin.
Näistä piireistä pitää neuvotella kiireisten läheisten kanssa. Voisi vaikka kerran keväällä ja kerran syksyllä tavata.
Luen tästäkin lehdestä kaupallisesta vanhuudesta, neuvotaan, että pitää itse kuluttaa, siihen kuluttamiseen pitää oikein keskittyä!
Nuorekkuuttako se onkin, että kirjoitan tätä sylissäni olevalla iPadillä. Skypen näköpuhelin avautuu televisiostani. Otan kuvia järjestelmäkameralla, tällä laitteella ja puhelimella. Olen toki Facebookissa ja tämä teksti menee " mummin elämää" blogiin.
Kirjoitan tekstiä sukututkimukseen. Aamuisin olen aina kirjoitustuulella.
Luostariin menoa en ole ajatellut, mutta luontoa on se, että pelasin golfia laGomeralla kolme viikkoa sitten.
Karisto ehdottaa puutarhapalstaa. Sellainen on minun parvekkeeni. Suunnittelen jo ensi kesää. Panin itämään pelargonian siemeniä! Optimistisena ihmisenä uskon, että niistä saan taimia. Jos en saan,ostan taimet kaupasta. Sillä tavalla kuluta ja hyödyntänyt yhteiskuntaa.

Penkkarit v.1950 Rovaniemellä

Penkkarit v.1950 (2)

Rovaniemen yhteislyseon 27 kahdeksannen luokan oppilasta penkkareissaan vuonna 1950. Lapin sodan aikana lyseon kaunis päärakennus Ounaskosken laitamilla oli poltettu, niinkuin lähes koko kaupunki. Syksyllä 1944 evakuoitiin asukkaat Pohjanmaalle ja Ruotsiin. Silloin nämä oppilaat olivat hajallaan eri puolella Suomea ja Ruotsissa. Olin Ruotsissa 14 kuukautta ja aloitin oppikouluni 6luokan Toijalassa. Rovaniemelle oli perustettu koulu Vaaralankankaalle. Penkkarikuva on otettu v.1950 tämän jälleenrakennetunut koulun pihalla. Merkillistä on se, että Lapin alueelta oli löytynyt näinkin paljon Lapin pukuja. Ilmeisesti evakkotavaroiden mukana nämäkin puvut olivat palanneet. Vuodet ovat vierineet, yhteyksiä ei ole juuri pidetty. Surullista, että en tiedä muista juuri mitään.

Penkkarit Rovaniemellä v.1950

Rovaniemen yhteislyseon 27 kahdeksannen luokan oppilasta penkkareissaan vuonna 1950. Lapin sodan aikana lyseon kaunis päärakennus Ounaskosken laitamilla oli poltettu, niinkuin lähes koko kaupunki. Syksyllä 1944 evakuoitiin asukkaat Pohjanmaalle ja Ruotsiin. Silloin nämä oppilaat olivat hajallaan eri puolella Suomea ja Ruotsissa. Olin Ruotsissa 14 kuukautta ja aloitin oppikouluni 6luokan Toijalassa. Rovaniemelle oli perustettu koulu Vaaralankankaalle. Penkkarikuva on otettu v.1950 tämän jälleenrakennetunut koulun pihalla. Merkillistä on se, että Lapin alueelta oli löytynyt näinkin paljon Lapin pukuja. Ilmeisesti evakkotavaroiden mukana nämäkin puvut olivat palanneet. Vuodet ovat vierineet, yhteyksiä ei ole juuri pidetty. Surullista, että en tiedä muista juuri mitään.

Iltamyöhä

Merkillistä, kun tulee kotiin matkalta, tuntee olonsa helpottuneiksi. Nyt se matka on tehty. Nyt vierähti viikko laGomeralla, siinä Teneriffan kupeessa. Sää oli hyvä, aurinkoinen. Teide näkyi joka päivä. Ruoka oli hyvää, kaikki niinkuin aina ennenkin. Mutta mikähän se siinä on, että paikan on nähnyt tarpeeksi monta kertaa, eikä sinne nyt enää tarvitse mennä. Puhdas lumi on kaikkialla, kirkas taivas. Siinä on minun oma kotini. Kolme orkideaa kasvattaa lehtiä, kastelen ne ohjeiden mukaan,katselen,koska niihin alkaisi tulla kukkia. Ehkä ei koskaan, mutta ne ovat minun lemmikkini. Nyt aion ostaa pelargonian siemeniä ja idättää niitä. Onnistuukohan se? Ensimmäisen kevään äänen kuulin toissa-aamuna. Mustarastas lauloi. Eräs ystäväni oli myöskin kuullut sen laulavan ja hän soitti minulle tietäen vanhastaan, kuinka onnelliseksi sen äänestä tulen ja kuinka hartaasti sitä aina odotan. Helmikuussa pitää jo ruveta kevättä odottelemaan, niin siitä tulee ihanan pitkä. Sitten voi haaveilla Rovaniemelle menemisestä kesäkuussa. Olisi kivaa mennä sinne junalla Matin kanssa. Voitais ajaa Äkäslompoloon poimimaan korvasieniä.Nyt Jonna ei olekaan niitä siellä poimimassa.Timon perhe onkin Uudessa Seelannissa. Jos löytyy paljon, voidaan niitä kerätä heillekin. Näin ajatukset pomppivat ympäriinsä iltamyöhällä omassa kodissa.