Mitä jatkossa tapahtuikaan

Ei se niin mennyt se Lotan, Matin ja minun matka viime viikolla. Tulimme melkein peräkkäin Forumin parkkiin ja Saara näytti, miten istuin kiinnitetään takapenkkiin ja miten Lotta istuimeen.
Tärkeää oli nähdä myös, miten kärryt kasataan.
Huiskutimme Saaralle Annankadulla ja aloimme kulkea kohti Vanhaa kirkkoa ja puistoa.  Otimme kuvia ja jatkoimme matkaa, Lotta oli jo nukahtanut. Jalkakäytävät ovat  aika rosoisia ja kuoppaisia, sanalla sanoen paikattuja moneen kertaan.
Kärryjen työntäminen onkin oikeaa kuntoilua. Matti haluaa Ratakadulle, jopa katsomaan Venäjän Suurlähetystöä,mutta totean, että sinne on liian pitkä matka, mennään sinne toisen kerran.
Käännymme Isolle Roballe ja paluumatkan kuljemme vielä kurjemmalla Fredrikinkadulla.
Lopulta seikkailu jatkuu etsimällä Forumin parkkia, kun jouduimme C-parkkiin. En tiennytkään sellaisesta parkista.
Auto löytyi lopulta, maksoimme ja pakkasimme virkeän, hymyilevän Lotan istuimeen ja maito maistui hänelle!
Mutta sitten tuli ongelma sen kärryn kokoamisessa. Piti soittaa Saaralle ja niin kaikki oli hyvin.
Pieni ongelma tuli, kun emme päässeetkään kortilla ulos parkista, kärrypuuha oli vienyt aikaa ja lisämaksu oli 3,4 e!
Näin  nousimme katutasolle, olikin viiden ruuhka.Sitten hiljalleen ajelimme Lotan kotiin Jupperiin
Äitinsä ja isänsä ehtivät vielä soitella, mihin ihmeeseen olimme joutuneet.
Eivät sentään epäilleet, että olisimme ryöstäneet Lotan!
Kaupunkiseikkailu, eikö vaan?

Seikkailu Vanhan kirkon puistossa

Tänään minulla on kaksi tehtävää!
Haen pojanpoikani Matin Lauttasaaresta ja vien samalla perheen pakkaseen mustikoita ja Ylläksen rinteiltä poimittuja korvasieniä. Sienet ryöpättiin Kemijoen rannassa Saarenkylässä, väljässä vedessä kahteen kertaan.
Saara ja Lotta tulevat omalla autolla keskustaan. Siellä tapaamme ja päätämme, missä syödään lounasta. Uudenmaankadun päässä on etninen ravintola, jossa tapasin Saaran ja Tompan ensi kerran heidän muutettuaan takaisin Suomeen Valenciasta. Silloin minulle välähti, että Saara saattaa odottaa lasta. Sehän olisi hyvä paikka tänään.
Matti ottaa kameran mukaan, minä samoin. On niin kaunis päivä, että voimme ottaa huovan,asettua puiston nurmikolle! Sitten vähän evästä, Lotalle pullo mukaan
Suunnitelma on mielestäni aivan ihana, mutta mitä sitten oikeasti tapahtuu, voin sen kirjoittaa seur. blogissa
Simu kuittaa, ja

Maailman onnellisin

Viulu (Uuno Kailas)
Koko pitkän päivän istui/ hän nurkassa yksinään/ Oli hänellä ruohonkorsi / ja  varpu  käsissään/
Ja se kuiva ruohonkorsi/ oli hänelle viulun jousi/ koko päivän se ylitse viulun/ sen varvun sous,sous...
Tällaisen hetken koin pari päivää sitten!
Olin ystäväni Arjan talon nurkalla,poimuri kädessä,kävelin kuivaa, mutkaista polkua ylös mäelle. Olin kulkenut tuskin sataa metriä, kun näin mättäät, mustanaan mustikoita kaikki. Ensin piti istua,katsella, kuulostella.
Selkälokki lentää ylitse kirkuen, perässä kaksi varista raakkuen. Ilmeisesti variksien pesässä on toiset poikaset. Muita lintujen ääniä ei kuulu, niitä kaipaan.
Ensin istun mättäälle, katselen!
Suorat hongat ulottuvat ylös korkeuksiin, aurinko paistaa runkojen välistä muodostaen kirkkaita, pitkiä valoraitoja.
Sydämeni on niin täynnä. Muistot ja mielikuvitus sekaantuvat keskenään. Onnen tunne läikkyy ylitse, menee minne milloinkin.
Joku paarma alkaa pörrätä ympärillä, huiskautan niitä kauemmaksi koivun oksalla.
Tiedän, missä olen,elän!
Kaksi päivää ahkeroin ja poimin. Paljon. Mietin, että ainakin Tompan perheelle vien, samoin Niinan ja omaan pakkaseen. Saan syödä niitä joka päivä, aamulla, kaurapuuron päällä.
Kiitos siitä, että sain kokea koko kesän kahdessa päivässä.
Ajalla on oma kulkunsa, aina sama. Minusta tuntui hetken, että aika pysähtyi. Niinhän se menee!