Viulu (Uuno Kailas)
Koko pitkän päivän istui/ hän nurkassa yksinään/ Oli hänellä ruohonkorsi / ja varpu käsissään/
Ja se kuiva ruohonkorsi/ oli hänelle viulun jousi/ koko päivän se ylitse viulun/ sen varvun sous,sous...
Tällaisen hetken koin pari päivää sitten!
Olin ystäväni Arjan talon nurkalla,poimuri kädessä,kävelin kuivaa, mutkaista polkua ylös mäelle. Olin kulkenut tuskin sataa metriä, kun näin mättäät, mustanaan mustikoita kaikki. Ensin piti istua,katsella, kuulostella.
Selkälokki lentää ylitse kirkuen, perässä kaksi varista raakkuen. Ilmeisesti variksien pesässä on toiset poikaset. Muita lintujen ääniä ei kuulu, niitä kaipaan.
Ensin istun mättäälle, katselen!
Suorat hongat ulottuvat ylös korkeuksiin, aurinko paistaa runkojen välistä muodostaen kirkkaita, pitkiä valoraitoja.
Sydämeni on niin täynnä. Muistot ja mielikuvitus sekaantuvat keskenään. Onnen tunne läikkyy ylitse, menee minne milloinkin.
Joku paarma alkaa pörrätä ympärillä, huiskautan niitä kauemmaksi koivun oksalla.
Tiedän, missä olen,elän!
Kaksi päivää ahkeroin ja poimin. Paljon. Mietin, että ainakin Tompan perheelle vien, samoin Niinan ja omaan pakkaseen. Saan syödä niitä joka päivä, aamulla, kaurapuuron päällä.
Kiitos siitä, että sain kokea koko kesän kahdessa päivässä.
Ajalla on oma kulkunsa, aina sama. Minusta tuntui hetken, että aika pysähtyi. Niinhän se menee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti