Ajelin Herttoniemeen Helsingin keskustan kautta, kun tunsin sen reitin vanhastaan.
Lopulta löysin Sahaajakadun, pysähdyin katsomaan talon numeroita, kun juuri matkakohteeni piha-alueelta ilmestyi jalkakäytävälle, ensin mielestäni pieni irrallaan oleva koira. Tarkemmin sitä katsoessani näin, että se oli punertava kettu ja se kantoi suussaan saalistaan, isoa rottaa. Kamalaa, rotan häntä roikkuin melkein kadun pintaan. Siihen se pysähtyi hetkeksi ja katseli ympärilleen ja sitten rottaa roikottaen juoksi autoni edestä oikealla olevaan pusikkoon. Olispa ollut kamera!
Kyllä vieläkin väreet kulkevat iholla.
Kävin konservaattori K.O:n luona viemässä puhdistettavaksi sen isoisäni tekemän tuolin, josta olen aikaisemmin kertonut. Hänellä on hurjasti suuria töitä, lupasi laittaa valmiiksi tänä vuonna. Sanoin, että ei ole kiirettä, on se ollut tallin vintillä n.150 vuotta.
En ole ollutkaan koskaan niin lähellä kettua elämässäni, oletko sinä lukijani kerro?!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti